KOPRA --1
********
Simo vilkaisi ympärilleen varmistautuakseen, että ketään muuta ei ollut liikkeellä tähän aikaan illasta.
Pikkulan kirkonkylän hiljainen pääväylä oli aivan tyhjä. Syksyisentuntuinen elokuunilta oli sateinen ja tuulinen. Kukaan kunnon kansalainen ei olisi pannut edes koiraansa ulos.
Kaikki eivät kuitenkaan todennäköisesti olleet kunnon ihmisiä, koska kahdenkin koiran haukku kuului pimeässä yössä.
Muutama keltaiseksi himmentynyt tievalo loi ympärilleen surkean valokehän. Kauppojen näyteikkunoissa oli kirkkaampi valaistus. Mutta ei Simo kulkenutkaan kaupan näyteikkunoiden puolella. Varjossa hiipien hän suunnisti kohteeseensa.
Simo oli päättänyt tehdä tänä yönä keikan. Kauan hän oli sitä suunnitellut. Ankara rahapula vaivasi joka hetki. Oli surkeaa kun kaikilla kavereilla olivat hienot vaatteet, kännykät ja mopot. Hänellä ei mitään. Eikä hän varmasti koskaan saisikaan, jos ei tekisi mitään asian hyväksi. Hän oli yksinäisen naisen poika. Naisen, joka yhä tienasi elantonsa sillä ikivanhalla keinolla. Ammatti, joka pani ympäristön suhtautumaan heihin halveksien ja vihamielisesti.
Eihän Simolla monta kaveria ollut. Vesku ja Mörtti, samanlaisia kuin hänkin. Paljon oli yhdessä pikkunäpistyksiä ja muutakin sääntöjenvastaista tehty. Usein jääty kiinnikin, mutta alaikäisinä ei ollut huolta rangaistuksista. Nyt kun viisitoista oli täyttynyt jo toista vuotta sitten, niin pitikin olla tosi varovainen. Mutta hommat oli opittu ja rohkeus ja itsevarmuus lisääntynyt. Nyt piti uskaltaa keikalle yksinkin.
Tämän keikan Simo kuitenkin aikoi tehdä aivan yksin. Saaliin saisi pitää yksin. Ja varmasti saalis olisi iso. Rahat hän piilottaisi ja ottaisi tarpeen mukaan. Ei tarvitse enää köyhänä kitua.
Aluksi Simo oli yrittänyt, jos saisi jostakin työtä. Kuitenkin hänet oli suorastaan naurettu ulos. Tämäkin kauppias, jonka kauppaan hän aikoi keikan tehdä oli naureskellut, että menehän poju kotiisi kasvamaan ei sinusta ole vielä miestentöihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti