KYTTÄ-113

- Sepäs sattuma! Kenelle maksan sen satatuhatta jotka olen luvannut murhaajan kiinniottajalle.
- Se ei ole kaukana.
- Sinäkö? Ai kun kivaa. Maksankin heti että ei jää venymään.
Kauniilla käsialalla hän kirjoitti palkkiosumman shekkiin. Ojensi sen minulle kauniisti hymyillen.
- Sinulla se ei ole pikkurahasta puutetta!
- Ooh, tuo ei merkitse mitään. Lisäksi olen kihloissa upporikkaan liikemiehen kanssa.
- Sitten voinkin kiitollisin mielin vastaan ottaa palkkion. Sen voin sanoa, että töitä on sen eteen tehty lujasti. Henkikin on monestikin ollut hiuskarvan varassa.
- Sen uskon. Otetaankin malja hyvin tehdyn työn kunniaksi.
Rouva meni baarikaapille ja kaatoi sitä jaloa juomaa lasiin. Kilistimme ja heitimme aineet hetulaan.
- Sulhaseni saapuu tunnin kuluttua. Olisipa ollut kiva jutella pitempään, mutta ymmärrät?
Ymmärsinhän minä. Lähdin vuolaiden kiitosten saattamana. Kaunis sisäkkö hymyili yhäkin herttaisesti. Tietysti kokeilin onneani. Vielä samana iltana syötiin yhdessä. Se onkin jo eri juttu.
***
Suuntasin Mersun kohti pankkia. Olo oli perin varakkaan tuntuinen. Satatuhatta euroa on sellainen summa, että köyhän etsivän tuntoja se kummasti nykii hymy osastolle.
Pankissa oli sama herttainen Helena palvelemassa, kuin edelliselläkin kerralla. Sehän sopi minulle!
- Nyt pitäisi päästä sinne lokerolle. Avain jäikin tänne säilytettäväksi, sanoin ja etsin kuitin lompakosta.
Rouva lähtikin viemään minut lokerolle. Hän aukaisi sen ja poistui sitten töihinsä.
Täytyy myöntää, että pieneksi tunsin itseni
ihaillessani sitä rahamäärää.
Otin kassista taskuuni viisituhatta. Kuittasin näin työsaatavani.
Sitten nostin kassin hihnasta olkapäälleni.
Pankissa ei ollut vieläkään ketään. Kävelin palvelutiskin ääreen ja iskin shekin tiskiin.
- Tuo jos laitetaan sinne käyttelytilille.
- Ei joka päivä näin pieneen pankkiin tuol- laisia summia kirjata.
- Pannaan vielä nämäkin. Muoviraha on käte- vämpää käyttää, sanoin ja heitin rahanipun.