Sivut

lauantai 10. maaliskuuta 2018

KYTTÄ-----107

Vahvat meikit ja tekoiloisuus antoi huorahtavan leiman naisiin. Rotta oli vauhdissa hän täysin estoitta käpälöi naisia ja nämä kikatti konemaista naurua.
Rotta oli selvästi humaltunut, useiden lasillisten kumoamisesta. Nyt oli aikaa juhlia, kilpailijat oli nujerrettu ja rajattomat mahdollisuudet mihin vain oli nyt kädenulotuvilla. Tarvitsi vain poimia hedelmät.
Kellon lähetessä 20.00. kaksi naispoliisia saapui pubiin. Kummallakin oli univormu, sekä virka-ase vyöllä.
Ylikonstaapeli Merja Suvela tiesi, että nyt hän oli uransa vaarallisimmassa tehtävässä.
Nuorempi konstaapeli Pirjo Pollari ei ennen ollut tämmöisessä tehtävässä ollut. Jännittikin suunnattomasti. Vatsanpohjassa tuntui värähtyksiä.
Tästä hän piti. Jännitys oli parhainta mitä hän tiesi. Tämän vuoksi hän olikin alalle hakeutunut.
Poliisit kiersivät pubin rauhallisesti katsellen ympäriinsä. He olivat ikään kuin tarkkailemassa järjestystä.
Rotan turvamiehet katselivat valppaina mutta rauhallisena poliisien partiointia. Rotta itse ei joutanut laisinkaan kiinnittämään poliiseihin huomiota.
Poliisit poistuivat ulos. Aikaa olisi enää viisi minuuttia siihen hetkeen kun aloitetaan toiminta.
Autossaan istui lähellä eläkevuosiaan oleva vanhempi konstaapeli Petteri Siitonen. Hän oli isokokoinen, hiukan ylipainoinen, kasvoiltaan karkeatekoinen, vanhanlinjan poliisi.
Hän ei oikein käsittänyt, miksi nykyisin jo naisetkin hakeutuvat poliisiksi. Naisten tuli hänen mielestään keskittyä perheen hyvinvoin- tiin. Varsinkin nainen esimiehenä tuntui kauhean pahalta.
- Siitonen! Nyt ollaan kusessa. Pitäisi alkaa hommiin!
- Miten niin kusessa? Ei tämä ollutkaan...? Siitonen äimisteli. - Normaali keikka?
- Tilanne oli tosi paha. Onhan luotiliivit viritetty?
- Onhan nuo? Mikä on työjako?
- Siitonen, sinä otat sen itse Rotan. Pidätät sen heti. Me Pirjon kanssa otetaan ne gorillat. Mielellään ei ammuta mutta jos vähääkään meinaavat vetää, niin tulta. Sinä Pirjo, otat oikeanpuolimaisen. Onko kysyttävää?
- Selvähän tämä. Ei sitten mokata!
- Itse kukin pitäköön itsestään huolta. Ase sitten vasta esiin kun on tarpeen.

Ei kommentteja: