Sivut

maanantai 15. tammikuuta 2018

KYTTÄ-54

‎KYTTÄ-54.--‎
- Olethan sinä vähän outolintu. Enpä oikein tiedä sinun tapojasi. Olen ollut vasta vuoden näissä Nakulan maisemissa. Kurottajahan se on paljasjalkainen Nakulalainen.
Puhaltaja haki pari kertakäyttömukia jostakin ja kaatoi viinaa niihin - puolilleen.
Kyllä silmänkiillosta huomasi, ettei kumpikaan ollut ensikertaa hommassa mukana.
En hoputtanut miehiä. Kait olisi hyvä saada sopivasti virtaa, ennen kuin alkaisin kyselemään Rotan tarkempia taustoja.
Toisetkin puolimukilliset olivat vajonneet, lähelle pohjia. Miesten naamaankin oli tullut väriä ja tiukat juonteet pehmentyneet. Kaitpa olisi sopiva aika alkaa juttelemaan. Ainakin pohjustustyöt olivat onnistuneet. Koska kumppanukset alkoivat olla, ainakin omasta tehostusta saaneessa mielessään tavallista kovempi jätkä.
Nyt pitäisi tehdä tarkat suunnitelmat Rotan saamiseksi loukkuun. Sepähän kyllä onnistuisi koska asialla oli kaupungin kovin kyttä.
***
Vasili Rotakoff, alias Ritolan Rotta, istui entisen "Metkun Autoliikkeen" johtajanhuoneenmuhkeassa tuolissa. Rotta olikin tyytyväinen. Hyvin tyytyväinen. Konkurssi oli peruttu.
Kaupat Metkun lesken kanssa olivat sujuneet erinomaisesti. Sitten, kun oli rouvalle opettanut kovat liikeelämän realiteetit.
Vahvemmalla on vahvemman etuudet. Niin vaivatonta se on, Rotta ajatteli.
Hän oli kutsunut lähimmät apurinsa ja kumppaninsa neuvonpitoon. Millainen rooli sopisikaan itse kullekin. Siinä piti olla nyt tarkkana. Edellinen paikka oli mennyt konkurssiin juuri väärien henkilövalintojen vuoksi.
Kavalluksia ja muitakin väärinkäytöksiä oli paljastunut. Kuinka epärehellisiä ihmiset onkaan tänä aikana. Onneksi oli rahaa.
Rotta tumppaili sikarinsa ja vilkaisi Rolexia ranteessaan. Enää kymmenen minuuttia..
***
- Mitä herra Aholalla on kerrottavana henkilökunnasta. Onko se kuinka motivoitunutta sekä joka suhteessa oikeaa kuuliaista ja nöyrää työntekijää, jotka eivät rettelöi, eivät tietysti huutele asioita pitkin raitteja?
- Herra Pääjohtaja jo johtaja Met...?

Ei kommentteja: