RUNOTTAA.

JOKO SIITÄ ON NIIN KAUAN

-
Kyllä toesinaan elämä koettellee, vaen ussein myös hyvältä tuntuu,
Sen muistaapi varmaanki ikäsä, kun tarvittiin morsiushuntuu.
Monellaesta on matkalla sattunu, sitä aevannii mielellään muistaa.
Vae ohan siellä toki semmostakkii, kun mieleen tulloo niiv vilu puistaa .
-
Voe mahoton, kaekkeja suunniteltiin, tuntuhan se mukavalle.
Vaen ku arki tarttu vaatteisiin, tuntu joskus myös tukalalle.
Mutta kaekesta ehheenä selevittiin, riijeltiinki en sitä kiellä.
Mutta kultahäetä nyt juhulitaan, aevan raohallisella miellä
-
Voe ihime kun meilloli mukavvaa, ku yhteistä pessää tehtiin.
Arkipäevinä työssä aherrettiin, vappaa aekana mentiin mehtiin.
Aena yhessä koetettiin uurastaa, että saataesiin jottaen aekaan.
Mutta monesti sentään haaveiltiin, ja uskottiin lemmentaekaan.
-
Äkkijä nämä vuuet menneet on,jokohan siitä on niin kauan?.
Samanverran ku matkaa jatketaan, tarvittee jo kumpiki sauvan.
Mutta palijohan tässä keritään, monellaesta voe aekaan saaja.
Jos ei vaen mitkää mullistukset, tätä mualimmaa kokonaan kaaja.
-
Lapsenlapsissahan tuo huomataan, eipä menny oo elämä hukkaan.
Polovi uusi jo nousee voemissaan,meillä harmaata nousee tukkaan.
Vaen niihän se kuuluu ollakki, mitäpä tässä turhia surraan.
Kun aekaa kulluu ja hampaat puttoo, niin ikenillä sitte purraan