RUNOTTAA

ROOPE RUSANEN.
Kun ennen lapsena luettiin
sitä Robinson Grusoeta
niin ei sitä silloin tiennytkään,
on muitakin sankareita.
Jotka ovat meriä seilanneet,
joilta laivat on mereen uponneet.
Nytpä aattelin teille kertoa,
sankarista suomalaisesta.
Tuosta uljaasta nuoresta miehestä,
merimies Roope Rusasesta.
Joka oli valtameriä seilannut,
mutta aina kotisatamaan palannut.
Kerran pestausi Roope Rusanen,
merimieheksi suureen laivaan.
Siihenaikaan ei työstä maksettu,
kehnon ruuan palkaksi sai vaan.
Mutta Roope ei rahasta piitannut,
ja naistetkin ansat oli hän varonut.
Jo viikkoja oltiin seilattu,
oli kaukana Suomen rannat.
Ei missäänpäin maata näkynyt,
jokapuolella taivaanrannat.
Kohta päiväntasaaja ylitetään,
näkyy haitakin meressä yhtenään.
Rauhattomana meri lainehtii,
yöllä tuuli myrskyksi yltyy.
Sysipimeä meri, laivan ympäröi,
kannen yli kun hyöky vyöryy.
Yhä korkeammat hyökyaallot on
selvitä varmaan näistä on mahdoton
Myöskin Roopea myrsky pelottaa,
mutta pakko on työnsä hoitaa.
Kun äkkiä kuuluu huuto tää:
valmistautukaa laiva vuotaa,
aivan kohta alus kai uppoaa,
yrittäkää henkenne pelastaa.
Roope , varmaankin on pyörtynyt
hän herää kuumalla hietikolla.
Ketään muita laivaväkeä
huomaa ei koko rannikolla.
Onko hän vain yksin pelastunut
kaikki muut laivan mukana hukkunut.?
On muutaman puisen laatikon
meren mainingit rantaan tuonut.
Näin aivan pientä lohtua
tilanteeseen ankeaan suonut.
Rannalle kaiken irtaimen pelastaa,
varmaan kaikkea vielä tarvitaan.?
Keskipäivä on varmaan menossa
suoraan päänpäältä aurinko paistaa.
Hiekka rannalla tosi kuumaa on,
jälleen katsoo hän rantakaistaa.
Kauempana viidakko varjoja luo
liikaan helteeseen kai viileyttä suo?
Kohti viidakon reunaa hän suunnistaa,
suussa jo kova jano tuntuu.
Sieltä etsii hän vettä makeaa,
kaukaa puron solina kuuluu.
Muuten vain syvä hiljaisuus vallitsee.
Roope tilanteen helposti hallitsee.
Varovasti hiipii hän eteenpäin,
lähtee muutama lintu lentoon .
Viidakossa kostean lämmin on,
tulee hän puronvarren lehtoon.
Vesi maistuu kuin nektaria jois,
-voi hitto ,kun tämä vain unta ois.
Kun janonsa sammuttanut on,
tarkemmin ympäristöä tutkii.
Hedelmiä ainakin runsaasti on,
ja tuhannet kukat kukkii.
Puronvartta hän lähtee kulkemaan,
Mihinkähän kulkunsa johtaakaan?
Roope huomaa korkean kallion,
päättää katsomaan sinne mennä.
Minnepäin on täältä lähdettävä
että pääsis ihmisiä lähemmä.
Se on shokki kun hän huomaa sen,
viidakko on vain saari pikkuinen.
Pari suurempaa saarta näkyvissä
muuten on meri rannaton
Tosiasiaa ei hän muuttaa voi,
hän on mykkä ja sanaton.
Roope kalliolle heittäytyy,
raju itku häneltä ryöstäytyy.
Ypöyksin valtameren saarella,
jokaiselle on totinen paikka.
Roope tulevaisuutta hahmottaa,
synkältä se näyttää vaikka,
saarella juotavaa ja ruokaa on,
mutt´onko hänestä rooliin erakon?.
On aurinko kaarensa kulkenut,
jo lähelle taivaan rantaa.
Meren aaltojen vaimea loiskinta
merenrannasta korviin kantaa.
Palmun juurelle paikkaan suojaiseen.
makuupaikkansa yöksi hän valitsee.
Sysipimeä yö nyt peittää maan
palmunlatvassa suhisee tuuli.
Kohtaloaan Roope huokailee,
on raskas mieli, ei hymyä huuli.
Mitä voisikkaan ahdinkoon avun antaa,
tuskin avunhuudot, meren yli kantaa.
Vihdoin väsymys miehelle unen tuo,
painajaiset hyökkäävät kimppuun.
Rauhatonna unihorroksessa hän
torkkuu pitkälle auringon nousuun.
Nälkäisenä hän nousee kun päivä koittaa
ihana sää pian , masennuksen voittaa .
Monta oudon näköistä hedelmää
Roope syö aivan ahmimalla.
Sitten vielä janonsa sammuttaa
hän pienen puron partahalla.
Roope tosiasiat tunnustaa
sillälailla hän mielensä rauhoittaa.
Viidakossa on aivan rauhaisaa
ei siellä ainakaan petoja laukkaa.
Vain linnut monenkirjavat
ihmettelevat erakko-raukkaa.
Sitten Roope äkkiä päättää sen,
-teen saaren ympäri kierroksen.
Rantahiekkaa on hauskaa astella,
hän päältään kaikki asusteet heittää.
Ei edes ainoaa aarrettaan
nyt tarvitse ei hänen peittää.
- Jumalauta täähän on ihanaa,
täällähän paratiisissa olla saa.
Iloisella mielellä eteenpäin
Roope hietikolla kulkee.
Kun aivankuin ihmisen tekemä
rakennelma tietänsä sulkee.
Ällistyneenä jää hän katsomaan,
onkohan tämä totta ollenkaan.
On oksista, lehdistä kyhätty
majantapainen palmun alle.
Ja ihmisjalkojen tekemä
polku mutkittelee rannalle.
Roope uteliaana tähystää,
näkyykö missään mitään elämää?
Hän majan ympäri tallustaa
oventapaisen seinässä löytää.
Aivan varovasti hän koputtaa
sitten kuulostelemaan jää.
Kuuluu sisältä jotain kahinaa
-mitähän tässä oikein nyt seuraakaan.
Roope astuu askelen taaksepäin,
ovi hitaasti aukaistaan.
Vanha nainen aivan alaston,
siristäen katsettaan,
tuikeasti silmänsä Roopeen luo
sitten puhumaan jo puhkeaa tuo.
-Herra Jumala, onko totta tää,
oletko aivan elävä mies?
Vai oletko haavekuva vaan,
vaiko kummitus kukaties?
Nainen suomenkielellä kyselee,
Roope mykkänä tuota ihmettelee.
Sitten kuitenkin ,koska on herrasmies
käden naiselle ojentaa:
-Roope Rusanen, kotoisin Suomesta
hyvää päivää, saanko toivottaa!
Olosuhdeitten pakosta täällä oon.
kun laivamme upposi jorpakkoon.
Nainen kätensä vastaan ojentaa:
Olen Impi Antavainen.
Jo vuosia täällä ollut oon ,
minä olen myös suomalainen.
Kaksi tytärtä lisäksi majassa on
muuten saari on aivan asumaton.
Majan ovesta pian ilmestyy
kaksi kuvankaunista naista.
Kummallakaan ei rihmankiertämää,
on joskus elämä satumaista.
Roope suostuis ei osaansa vaihtamaan
enää ei hänta harmita ollenkaan.
Näky Roopen "tunnelmaa" kohottaa
mutta ylväästi lähemmäs astuu.
Impi hänelle tyttäret esittää:
-Aino ja Kaino nyt riemastuu,
kun mieluista seuraa saarelle saa
ja vanhastakin on tää riemuisaa.
Niin alkoi saarella elämä
kuin Parasiitissa kerran.
Naiset Roopea kilvan palvoivat,
sai hän viettää aikoja herran.
Mitään elämän riemuja puuttunut ei
joskus vain rankat yö hältä voimat vei.
Naiset isomman majan rakensivat
saaren keskelle lammen rantaan.
Roope kyllästymättä katseli
kun naiset joutuit parastaan antaan.
Joskus Roope rakennusneuvon antoi,
kun naiset lehtiä majan seiniin kantoi.
Niin saarella onni kukoisti,
kohta Kaino jo odotti lasta.
ja muutama viikko eteenpäin
Aino ilmoitti myös kakarasta.
Impikin oli kohta sinnepäin
hänkin sopivan nuori oli nimittäin.
Kasvoi Roopen pesue nopeaan
mutta saarella syötävää riitti.
Ja merikin antoi antejaan
Roope mielessään haveria kiitti.
-Täällä ihmisen on niin hyvä olla,
ilot maailman unhoitan suosiolla
Tällä hetkellä Roope jo vanha on
mutta vakonsa hyvin kyntää.
Tosin vanhemmat pojat jo auttelee,
ikämies kun ei niin kovin ryntää.
Sinne valtameren saarelle kukaties
haluasi jokainen-suomalainen mies?