Sivut

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

MARI.160.

Paavo seisoi vaan sanattomana ja katseli Maria. Katseesta ei voinut erehtyä. Marikin tunsi olonsa hiukan kiusaantuneeksi. Olihan niin paljon selvitettävää ja muuta sotkua heidän välillään. Paavo kakisteli kurkkuaan ja puhui hiljaa:
- Tuota, varmaan pääset muutamanpäivän perästä pois täältä. Sinä tuletkin sitten varmaan "työpaikalle" sinne meille? Voimme toisiamme auttaa , kun ei olla kumpikaan oikein "friskissä" kunnossa.
- Herttinen, mä sinne sun vaivoiksi? Ei tule mittää. Onhan mulla oma vaunu! Mari sanoi.
- Sinä et kyllä sinne yksin mee, Pyörtyä kemahat, kuka sua virvoittaa. Elä hullujas puhu. Paavolla on vierashuone valmiina . Miten sinä hommaat syötävät ja juotavat vaunulle? Paavolla tulee vesi seinästä ja kaikki eliehdot on käden ulottuvilla, Mirja sanoi , katsoen tiukasti Maria silmiin.
- Minkäs minä, toistaitonen nainen voin teille kahdelle. Mihimpä muualle menisin, Lilyä en ainakaan nyt jaksa.
- Jos Mirjalle sopii niin tullaan huomenna sinua katsomaan, Paavo sanoi ja puristi Marin kättä, että oikein kipeää teki.
- Tietysti mulle käy. Ystävät on sitä varten , että heistä on apua hädänhetkellä.
Mutta varmaan meidän pitää lähteä , ennenkuin meidät ajetaan. Pistähän Paavo vauhtia kepakoihin. Nyt lähettiin sano, täi löylyssä. Hei hei Mari huomiseen!
***
Paavo istui vaitonaisena kuplan etupenkillä. Mirjallakin ajatus vilisti sinne tänne. Mikähän olisi parasta.? Voi kun se on vaikea puuttua toisen asioihin. Silloin Paavo puhkesi puhumaan.
- Kuule Mirja. Me ollaan penskasta asti tuttuja. Tiedän että olen ollut suorastaan pöljäke toisinaan. Tiedätkö, olen aina ollut ihastunut Mariin, jo alakoulussa ajattelin , että hän on minun. No kävi niinkuin kävi, Mari lensi kaupunkiin. Aloin ikävääni ottaan viinaa, ja siinähän tuli sitten tehtyä vaikka millaista elskappia.
Paavo vaikeni pitkäksi aikaa, kunnes jatkoi.
- Nyt kun keväällä Mari tuli maisemiin tulinkai aivan hulluksi. Tein vaikka millaista törkeyttä. Purin kai vuosien ikävää ja paineita. Halusin Marille viestittää että olen olemassa.

Ei kommentteja: