Sivut

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

MARI.153.

- Ja keskenmeno olisi sinulle se hyvä uutinen… kuten juuri pääsin
sanomasta, se on tästä lähtien vain minun asiani. En tule vaatimaan
sinulta koskaan mitään, ja oletan, ettet sinäkään sekaannu minun tai
lapsen asioihin. Voit mennä, kiitos käynnistä ja hyvää matkaa!
***
Karin mentyä Mari huomasi, kuinka oli ollut jännittyneessä asennossa
peiton alla. Hitaasti hän kehotti puoliääneen raajojaan rennoksi. Mieli
kuohui yhä ja kertasi käytyä keskustelua edestakaisin. Marilta kului
kauan, ennen kuin hän sai hengityksensä kulkemaan rauhallisesti ja
kehonsa rentoutumaan täysin. Väsymys veti häntä jonnekin pois
tietoisuudesta, mutta lähestyvä sairaalaääniinkin läheisesti liittyvä
kopistelu sai Marin siirtämään katseensa ovelle. Hän oli purskahtaa
kaikesta huolimatta nauruun nähdessään Paavon tulevan ovesta keppeineen.
- Mitä ihm…?
- Piti lähteä katsomaan, mihin mun kotiavustaja joutui kun jäi tulematta
töihin… Ei vainkaan, mitäs sinä nyt sillä lailla törmäilit?
- Oli niin kiire sinne teidän mäelle! hihkaisi Mari.
Paavo liikkui ketterästi sauvoineen ja istahti tuolille, jolta vähän
aikaisemmin Kari oli pikaistuksissaan noussut. Paavo katseli Maria
huolestuneen näköisenä ja pyyhkäisi tämän paisunutta poskipäätä hellästi
karhealla kämmenselällä. Marilta kirposi kyynel poskelle. Paavo kuivasi
sen. Kummallista herkkyyttä osoittaen mies lausui:
- Kerrot sitten joskus. Eihän tässä kiirettä…
Mari olisi voinut vaikka vannoa, että mies tiesi kaiken. Sanoitta. Tai
ehkä hän vain kuvitteli niin … ja toivoi.
- Kuka sitä autoa ajoi… varmasti säikähti…
- Älä sinä semmosia murehdi. Se oli Laitis-Toivo. Kyllä se siitä. Voinpa käväistä kertomassa, että olet hengissä.
- Kiitos, se olisi hienoa. Mikä sulla on muuten kädessä… jokin valokuva?
- Ai niin, tämä…, mieheen tuli uutta eloa ja hän veti esille kuvan, -
oletkos joskus epäillyt, ettei oltu samalla luokalla… Katopa tätä vanhaa
luokkakuvaa.
- Voi itku! Ihana nähdä tätä kuvaa: multa on tuhoutunu kaikki
kansakoulun kuvat. Voi vitsi, millainen mekko päällä… ja äh, ponnari
kireellä, että silmät on vinossa.
- Siinä minä seison melkein takanasi. Jussi-paidat oli sillon muotia.
Pidin samaa paitaa varmasti ainakin kolme talvea.
Mari katsoi tarkasti kuvaa. Ja toden totta, siinähän Paavo seisoi
hiukset kampaamattomina jussi-paitoineen katse tottelevaisesti kuvaajaan
päin. Molemmat purskahtivat nauruun.

Ei kommentteja: