Pillit ulvoen ambulanssi kiisi mutkaista soratietä. Päästyään pikitielle, kuski nosti vauhdin mahdollisimman suureksi. Kirkkain värein maalattu auto suorastaan lensi sairaalaa kohti.
Auton sisällä Mari makasi paareilla ja terveydenhoitaja seurasi potilaan tilaa kaiken aikaa. Se ei ollut lainkaan hälyttävä. Sydän löi tasaisesti, mutta Mari oli yhä tajuton.
Auto haisi lääkkeille ja niiden haju sekoittui auton ominaistuoksuihin.
Alettiin lähestyä kaupunkia. Monikaistainen moottoritie, oli onneksi lähes tyhjä.
Marin silmät värähteli ja sitten avautuivat , ne katsoi kummastellen ympärille. Pää tuntui olevan kuin tulessa. Ajatukset seilasivat edestakaisin, löytämättä yhtymä kohtaa.
Hitaasti hänen mieleen tuli tuli tapaus koko kaameudessaan. Oma typeryytensä ja vauhkoudensa. Olisihan tämänikäisen ihmisen jo pitänyt tietää miten käy. Hän oli käyttäytynyt kuin pikkupimut.
Marilla tuli Kari mieleen. Jos hällä oli ollut jotain tunteita Karia kohtaan, nyt se oli muuttunut sääliksi ja halveksunnaksi. Kuinka voikaan toisessa pettyä. Miehet kaikki miehet, ovat lurjuksia, Mari päätti.
- Jaaha, johan täällä aletaan heräillä. Miltä tuntuu? Hentoinen hoitaja kyseli.
- En muista paljon mitään mitä tapahtui, tai siihen asti kyllä kun se auto oli tulossa.
Olenko pahoin loukkaantunut?
- Alustavasti ei kovin suuria vammoja. Aivotärähdys on ilmeinen. Varmaan päähän koskee. On melkoinen kuhmu otsassa. Vasen käsi on myös loukkaantunut. Mutta sairaalassa tutkitaan. Juuri nyt saavutaankin perille. Hoitaja hymyili.
Mari sulki silmänsä. Jyskytys päässä koveni. Hän keskittyi jalkoihin, kipristellen varpaitaan. Varmaan kunnossa kun tuntuivat pelittävän.
**'
Mari makasi sairaalan sängyssä. Hän oli herännyt nukutuksesta. Pahanolontunne kiersi sisuksissa.Varovasti hän kurkisteli ympärilleen. Ketään ei näkynyt. Vain steriili sairaalanhuone, ja kammottava sairaalan haju, jota hän oli aina kammoksunut. Haju joka kieli sairaudesta ja avuttomuudesta. Täällä en kauaa vanhene, Mari päätti ja sulki silmänsä.
Mari huomasi että vasen käsi oli kipsattu muodottomaksi möykyksi. Siis luita oli katkeillu. Entäs muuta? Henki ainakin pihisi. Älli tuskin oli - ainakaan kasvanut, Mari ajatteli ironisesti.
- Onhan täällä jo heräilty! Se on mukavaa. Pikkurouva nyt vaan parantaa itsensä taas terveeksi. Melkoinen rymähdys. Hyvä kun ei pahemmin käynyt.
- Tuota, tohdinko kysyä? Olin raskaana, olenko vielä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti